Aukko, puukengät ja murhaaja, polkupyörä, murhattu ja muita ajatuksia

Lauri Levola
Puolinäytöksinen näytelmä Henkilöt: KIRJAILIJA (1966–2007) EPÄILIJÄ (1959–2007) ANDRÈ BRÉTON (1896–1966) RAYMOND CHANDLER (1888–1959) (Esirippu on aukeamaisillaan, mutta jääkin jumiin kesken kaiken. Eturivissä istuva ohjaaja menee nykimään verhoa ja hänet heitetään väkivalloin ulos teatterista. Yleisö on tuohtunut, ja yhteisellä päätöksellä verhot revitään katosta irti. Verhot nostetaan erään vanhan rouvan syliin, joka aikoo tehdä niistä nukenvaatteitta. Näytelmä voi alkaa, kuiskaa joku. Kirjailija istuu työpöytänsä ääressä. Hän asettelee paperit kenkälaatikkoon, jonka lähettää kustantajalle, joka lähettää sen painoon, joka lähettää sen kirjakauppaan, josta epäilijä ostaa sen. Epäilijä kävele kenkälaatikon kanssa kirjailijan ovelle ja koputtaa. Kirjailija avaa oven pukkaamalla päällään sekä hieman vasemman jalkansa suurimmilla varpailla.) EPÄILIJÄ Kirjassasi on aukkoja! (Epäilijä heiluttelee reikäisiä papereita kirjailijan nenän edessä.) KIRJAILIJA Jätin ne siihen tarkoituksella. (Katsoo reiän läpi epäilijää silmiin.) Ajattelin, että saat täyttää ne itse. EPÄILIJÄ Haluan rahat takaisin! KIRJAILIJA Kuulkaahan te (Lukee paperista.), kirjani ei ole mikään matemaattinen tehtävä, johon on olemassa vain yksi oikea ratkaisu. Siksi siinä on aukkoja. Teos on enemmänkin sellainen psykologinen testi, kuva, jota jatketaan omalla kynällä, oman mielen mukaan. Tiedätkö? EPÄILIJÄ Tiedänhän minä. Olen tehnytkin sellaisen testin, mutta en silloinkaan keksinyt kuinka jatkaa, joten lunttasin vieressä istuvalta. (Nakkelee niskojaan, vaikka ei tiedäkään, kuinka se oikeaoppisesti tehdään.) Siksi haluaisinkin kysyä, että mitä tällä tarkoitat, mitä haluat sanoa, miksi kirjoitit tämän kirjan, onko se päähenkilö nainen vai mies ja mitä se eräskin kukka siinä muka tarkoittaa? KIRJAILIJA Kirjassa on kaikki. Jos olisin halunnut selittää asioita tarkemmin, olisin kyllä kirjoittanut selitykset sivuille. Eihän taikurikaan näytä, kuinka hän tempun tekee (Ottaa häkistä pupun.), hän vain tekee sen (Laittaa silinterihattuun pupun.) Se kiihdyttää mielemme moniin tulkintoihin ja ratkaisuihin. (Nostaa silinterihatusta puvun.) En usko, että oikeasti edes haluaisit kuulla selityksiäni. Jos selittäisin kaiken, samalla tappaisin tulkintasi. En halua olla sinun ja kirjan välissä, ei sinun tarvitse lukea kirjaa pohtien jatkuvasti, mitä minä tarkoitin. Keskity itseesi. (Juoksee pihalle.) EPÄILIJÄ Mutta juuri pääsin lukemasta, että kirjailija oli paljastanut lehdelle romaaninsa lopussa mainitun tekstiviestin sisällön, vaikka sitä ei ollut itse kirjassa paljastettu. Eräs kolumnisti oli kirjoittanut, että hän tulee hulluksi, koska ei keksi sitä. KIRJAILIJA (Juoksee pihalta.) Ehkä se oli sitten parempi niin, ehkä se pelasti kolumnistin (Pihalla juoksee fasaani, jota yleisö ei näe eikä kuule.) hulluudelta. EPÄILIJÄ Kuinkahan monta itse aiot saattaa hulluuteen. Eihän tässä reikäisessä läjässä ole edes loppuratkaisua. Joku on murhattu. Kuka on murhattu? Kuka on murhaaja? KIRJAILIJA Eihän todellisuudessakaan aina tiedetä, onko joku murhattu (Kuuntelee.), kuka on murhattu (Kuuntelee tarkemmin.), kuka on murhaaja (Eikä kuule mitään.). Kirjallisuus jäljittelee ja peilaa elämää, eikä elämässä ole loppuratkaisua, vaikka sellainen nekrologiin kirjoitettaisiinkin. Elämä on enemmänkin novellikokoelma, sarja kohtauksia, kohtaamisia. Tai ehkä sittenkin kuin runo; hypähtelevä. (André Breton ilmestyy kirjahyllyn päälle hypähtelemään.) ANDRÉ BRETON Romaanisankareista ei säästetä mitään minun arvattavakseni: onko hän vaalea, mikä hänen nimensä on, tapaammeko hänet kesällä? Niin paljon kysymyksiä, jotka huokeasti ratkaistaan kertaheitolla – ja lopullisesti; ainoa asia minkä voin päättää on, suljenko kirjan, mutta sen minä ensimmäisen sivun vaiheilla kyllä teenkin. EPÄILIJÄ Kaiken lisäksi kirjasi on täynnä tärähtäneitä epäluotettavia (Löytää luodin hampaidensa välistä.) kertojia. KIRJAILIJA Ei luotettavuus ole kirjallisuudessa mikään hyve. Millä perusteella muka Iijoki-sarjan kertoja on sen luotettavampi kuin vaikka Yksi lensi yli käenpesän intiaanipäällikkö? EPÄILIJÄ Koska Iijoki on totta! Ennen sentään kirjallisuus oli kiinni arkitodellisuudessa, miksi haluat leikkiä fiktiolla? KIRJAILIJA Onhan arkitodellisuuskin täynnä epäluotettavia kertojia. EPÄILIJÄ Kuten (Puristaa silmänsä tiukasti kiinni.) esimerkiksi? KIRJAILIJA Jyrki Katainen, hän sai vaalivoiton epäluotettavilla kertomuksillaan. Totta kai fiktio on leikkiä ja valhetta, mutta niin on todellisuuskin. (André Breton lopettaa hypähtelemisen ja istuutuu kirjahyllyn reunalle. Hänen heiluvat jalkansa tiputtelevat kirjoja lattialle, mutta se ei vie näytelmää eteenpäin eikä sillä ole sen kummempaa merkitystä.) ANDRÉ BRETON Voisin kuluttaa elämäni yllyttämällä hulluja luottamuksellisiin kertomuksiin. Kolumbuksen täytyi lähteä purjehtimaan hullujen kanssa, jotta olisi löytänyt Amerikan. Ja katsokaa, miten tämä hulluus on muuttunut todeksi ja kestänyt. (Pitkä tauko, jota seuraa lyhyt tauko.) EPÄILIJÄ Tämä on jotenkin liian ihmeellistä, en (Änkyttää huomaamattomasti.) ymmärrä tätä. ANDRÉ BRETON Tällä kertaa haluaisin ottaa puheeksi vihan ihmeellistä kohtaan, joka raivoaa tiettyjen ihmisten keskuudessa, tämän naurettavuuden, jonka alle he haluavat haudata ihmeellisen. Sanokaamme asia kerrasta poikki: ihmeellinen on aina kaunista, mikä tahansa ihmeellinen on kaunista, eikä mikään muu kuin ihmeellinen ole kaunista. Kirjallisuuden alueella vain ihmeellinen kykenee hedelmöittämään teoksia, jotka kuuluvat johonkin alempaan lajiin kuten romaani ja yleensä ottaen kaikki, millä on tekemistä tarinan kanssa. (Pelkkä tauko.) EPÄILIJÄ Tässä kirjassa nyt vain tapahtuu hulluja asioita (Pitää vatsaansa.), joita ei voi tapahtua oikeasti. ANDRÉ BRETON Sivilisaation tunnusvärien alla, muka edistyksen nimissä on onnistuttu kieltämään kaikki se, mikä syystä tai syyttä voi vaikuttaa taikauskolta, aivokummajaisilta; ja mustalla listalla on kaikki totuuden etsintä, joka ei ole yleisen käytännön mukaista. EPÄILIJÄ Mikset voi kirjoittaa vain suoraan, että hovimestari (Ojentaa näkymättömälle kädelle takkinsa, joka putoaa lattialle.) on murhaaja. KIRJAILIJA Murhaaja saattaa (Kaivaa nenäänsä.) yhtä hyvin olla yksityisetsivä itse. EPÄILIJÄ Järjetön (Halaa itseään rajusti.) ajatus! KIRJAILIJA Maailma tarvitsee järjettömiä ajatuksia, säröjä, poikkeuksia. Muuten kaikki junnaisi (Junan pilli viheltää vaimeana.) vain paikallaan. Mieti vaikkapa uniasi, kuinka monella tavalla voit niitä tulkita. Kuinka ne kiihottavat mieltäsi, kun aamulla heräät ja kuinka ne sekoittuvat päivääsi ja muistoihisi. Et sinä uniisikaan löydä lopullisia ratkaisuja. EPÄILIJÄ Vihaan (Nukahtaa hetkeksi.) unia. ANDRÉ BRETON Minä uskon, että tulevaisuudessa nämä kaksi tilaa, uni ja todellisuus, jotka ovat näköjään niin vastakkaisia, yhdistyvät toisiinsa ja muodostavat uuden absoluuttisen realiteetin, surrealiteetin, jos niin voi sanoa. (Raymond Chandler astuu ovesta ase kädessä.) EPÄILIJÄ Kumman hän aikoo (Nielee kielensä.) ampua? KIRJAILIJA Kumman luulisit, kumpi on tarinan kannalta oleellisempaa? EPÄILIJÄ En osaa sanoa. Eihän tämä näytelmä muutenkaan noudata mitään draamaan lakeja. Tämä on vain päätöntä haahuilua (Haahuilee ilman päätä.). Mitään ratkaisua ei näköjään tule tähän näytelmäänkään, rahat siis takaisin! (Yleisökin alkaa vaatia rahojaan takaisin. Epäilijä nostaa kenkälaatikon ilmaan ja kumoaa sen. Puukengät kolahtavat lattialle. Yleisö lopettaa mekkalointinsa ja jää ihmettelemään.) KIRJAILIJA Ei kirjallisuudessa ole kyse vain aluista ja lopuista ja punaisesta langasta (Ripustaa pikaisesti pyykit.) niiden välillä, vaan myös kielestä, siitä miten sanat nojailevat toisiinsa ja halailevat toisiaan tai iskevät toisiaan palleaan. ANDRÉ BRETON Sanat, sanaryhmät, jotka seuraavat toisiaan, osoittavat toisiaan kohtaan mitä suurinta solidaarisuutta. EPÄILIJÄ Mutta tämä on näytelmä! Lue ensin Aristoteleen Runousoppi ja kirjoita koko juttu alusta. Pyyhi minut pois nyt, pyydän! KIRJAILIJA Olen lukenut sen, hän (Nostaa Bretonin lattialle potkaiseman Runousopin.) totesi heti opuksen alussa seuraavaa: ”Meidän päiviimme asti on ollut vailla yleisnimitystä se jäljittelyn laji, joka käyttää yksinomaan kieltä, suorasanaisena tai runomittaisena, jälkimmäisessä tapauksessa joko yhtä ainoaa rwnomttactciusecmpic hfessä”. EPÄILIJÄ Kirjoittiko hän (Nielee jotakin, mitä oli laittanut lämpiössä poskeensa odottamaan.) tosiaan noin? KIRJAILIJA Minusta se kuulostaa hauskalta. Luulen, että loppu on kreikkaa tai salakirjoitusta. ANDRÉ BRETON Ihmiselle on kieli annettu, jotta hän käyttäisi sitä surrealistisesti. (Raymond Chandler hassuttelee ase kädessä.) EPÄILIJÄ Mutta mikä merkitys tällä kaikella on? KIRJAILIJA Näin televisiohaastattelun, jossa Jonas Mekas (Puhaltaa metsästystorveen.) sanoi, ettei taideteoksen tarvitse merkitä mitään. Hän osoitti haastattelun lopussa pöydällä olevaan kukkaa ja sanoi, ettei kukkakaan tarkoita mitään, se vain on. EPÄILIJÄ Pidätkö minua tyhmänä? KIRJAILIJA Luulen, että pidät itse itseäsi tyhmänä, kun et luota omiin tulkintoihisi vaan peräät niihin minun siunaustani. Haluat tietää minun salaisuuteni, sen sijaan, että kaivelisit tekstistä omia salaisuuksiasi, suhdettasi itseesi ja maailmankaikkeuteen. EPÄILIJÄ Mutta voithan sinä nyt vähän (Puree hammasta, ei omaansa.) selittää. KIRJAILIJA Kurt Vonnegut kirjoitti romaanissaan Ajanjäristys, että Albert Einstein on sanonut, että kauneinta mitä voimme kokea on selittämätön, että se on kaiken aidon taiteen ja tieteen lähde. EPÄILIJÄ Tuossa ei ole mitään järkeä (Huutaa kauempaa, vaikka on aivan kirjailijan vieressä.), vetää nyt kaksi nimeä esiin yhden lainauksen vuoksi! Luuletko, että se on jotenkin vakuuttavampaa. KIRJAILIJA Rwnomttactciusecmpic hfessä! EPÄILIJÄ Mutta ei tämä kenkälaatikkosi kyllä mitään iltalukemista ole. KIRJAILIJA Mitä iltalukemista? EPÄILIJÄ No, sellaista kivaa kevyttä (Laulaa.), mitä luetaan iltaisin, ettei tarvitse hirveästi ajatella, eikä tunteilla, ei tule paha mieli eikä painajaisia. KIRJAILIJA Mitä sinä sitten päivällä luet? EPÄILIJÄ Luen oikeastaan vain iltaisin, sängyssä, siinä vaiheessa kun en enää jaksa keskittyä television katselemiseen. (Lyhyt pieru.) KIRJAILIJA Minusta iltalukeminen sitten pitäisi kieltää lailla. (André Breton pitelee nenästään ja putoaa hyllyn päältä. Hän nauraa, mutta nauru kuuluu hyllyn päältä.) EPÄILIJÄ Mutta on sinun myönnettävä, että tekstisi on vaikeaa, sanoisinko hankalaa. KIRJAILIJA En myönnä moista. Se saa olla vaikeaa sinun mielestäsi, mutta en usko, että mitään kirjallisuutta voi määritellä yleisesti vaikeaksi tai helpoksi. Luulen, että sinun iltalukemisesi olisi minulle vaikeaa. (Raymond Chandler ampuu epäilijän.) EPÄILIJÄ Ai vittu. (Epäilijä lysähtää lattialle, hän vinkuu ja tyhjenee kuin pyöränkumi. Hän muuttuu pyöränkumiksi.) KIRJAILIJA Kirjailija toimii aistiensa mukaan, intuitiivisesti. Tuo äskeinen kommenttisi, kuulin sen juuri ikkunan läpi pimenevästä syysillasta kolme kerrosta alempaa. En nähnyt huutajaa, se oli vaimea huuto, mutta halusin kirjoittaa sen sinulle, se sopi suuhusi ja tähän tilanteeseen. Kuulin sen juuri samalla hetkellä, kun olin kirjoittanut, että Raymond Chandler ampuu epäilijän. (Raymond Chandler ampuu kirjailijan.) (Jos sitä voi edes tauoksi sanoa.) KIRJAILIJA Murhatun nimi oli… ANDRÉ BRETON Mikä teidän nimenne on? KIRJAILIJA Neljäkymmentäneljä taloa. (Kirjailija lysähtää lattialle. Hän muuttuu pyöränkumiksi ja tyhjenee vasta sen jälkeen. Chandler laittaa puukengät jalkaansa ja kopistelee pumppaamaan kumit täyteen samalla kun Breton rakentaa kirjoista polkupyörän rungon. He kiinnittävät pyörät yhdessä paikoilleen ja hyppäävät polkupyörän selkään. He ajelevat hissukseen toisaalle, Surrealismin manifesti ohjaustankona, Runousoppi satulana ja Pitkät jäähyväiset tarakkana. Breton huutaa jo näkymättömistä.) ANDRÉ BRETON Surrealismi on näkymätön säde, jonka ansiosta jonakin päivänä voitamme vihollisemme. Sinä et vapise enää, luuranko. Tänä kesänä ruusut ovat sinisiä; metsä on lasia. Vihreisiinsä pukeutunut maa tekee minuun yhtä vähän vaikutusta kuin haamu. Eläminen ja elämästä luopuminen ovat vain kuvitteellisia ratkaisuja. Olemassaolo on toisaalla. (Pitkä pieru, joka tulee yleisöstä ja jota kukaan ei tunnusta päästäneensä. Eräskin viiksekäs herra, joka oli pääepäilty, väitti pitkään, että ääni kuului tyhjenevästä pyöränkumista, ja vasta kuolinvuoteellaan hän tunnusti salaisuuden, juuri ennen kuin sai seuraavan säilytettäväkseen.) Lähteet: Breton, André: Surrealismin manifesti, I manifesti 1924 (suom. Väinö Kirstinä) Aristoteles: Runousoppi (suom. Pentti Saarikoski)